Itsensä ilmaiseminen on ollut tärkeimpiä päämääriämme alusta asti.
Haluamme luoda mahtavia uusia viestintätapoja ja eloisan yhteisön, jossa on sekä hauskaa että turvallista olla oma itsensä. Siihen tarvitaan yksinkertaisia luovia työkaluja ja selkeitä sääntöjä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Siksi ryhdymme myös nopeasti toimeen, kun sääntöjä rikotaan, olipa seurauksena tarinan poisto ja varoitus tai tilin poistaminen lopullisesti.
Suurin osa Snapchattaajista viestii sovelluksella perheen ja kavereiden kanssa. Kuten missä tahansa yhteisössä turvallisen yhteisön ylläpito vaatii ennakoivaa, jatkuvaa työtä. Tässä on muutamia toimintatapojamme.
Lähestymistapamme
Kun rekisteröidyt Snapchatin käyttäjäksi, sitoudut palveluehtoihimme. Niissä kielletään muun muassa kiusaaminen ja avoimen seksuaalisen sisällön julkinen jakaminen. Olemme rakentaneet yksinkertaisia keinoja, joilla Snapchattaajat voivat ilmoittaa asiattomista Snapeista ja muusta sisällöstä, joihin he saattavat törmätä. Turva- ja tukitiimimme auttavat sääntöjen valvomisessa ja turvallisen ympäristön rakentamisessa käyttäjille ja brändeille.
Kehitämme uusia, automaattisia tapoja, joilla voimme ryhtyä toimiin ehtojamme ja yhteisön sääntöjä rikkovia Snapchattaajia vastaan. Esimerkiksi väärinkäyttöjen tutkimustiimimme kehittää uusia tapoja seurata väärinkäyttö- ja roskapostitoimintaa Snapchatissa. Sijoitamme resursseja myös tietokonenäköön ja muuhun teknologiaan, joilla autetaan näissä toimenpiteissä.
Kumppaneinamme on alan huippuasiantuntijaorganisaatioita, kuten Connect Safely ja UK Safer Internet Centre. Ne auttoivat turvakeskuksemme rakentamisessa ja osallistuvat paremman, turvallisen yhteisön luomiseen meille, läheisillemme ja koko maailmalle.
Turvallinen mainonta
Tarjoamme erilaisia hauskoja ja tehokkaita tapoja, joilla mainostajat voivat tavoittaa Snapchattaajat.
Useimmissa mainostuotteissamme sisällön toimittamisella on tärkeä rooli. Haluamme luoda turvallisen paikan mainostaa. Jos laitat Snap-mainoksia esimerkiksi julkaisijoiden tarinoihin, mainoksesi näkyvät Team Snapchatin tai meidän hyväksymiemme toimittajien valitsemien Snappien sisällön yhteydessä.
Varmistamme myös valikoimalla suosittujen Snapchattaajien tiettyjä Snappeja ja tarinoita, että mainokset ja sponsoroitu sisältö eivät tule näkyviin asiayhteydessä, joka voisi vahingoittaa brändiäsi. Jos tarina tai Snap on merkitty vaaralliseksi mainostajien kannalta, emme näytä mainostasi sen yhteydessä. Tarinan ei myöskään pitäisi näkyä yhtä aikaa sponsoroidun tarinasi kanssa Tutustu-osiossa.
Jos ostat sponsoroidun tehosteen, Snapchattaajat voivat itse päättää, käyttävätkö brändisi tehostetta Snapeissaan. Kyse on vähän samasta asiasta, kuin tuotemerkillä varustettujen vaatteiden käyttö ja esittely kavereille, perheelle ja kollegoille.
Yhden kuvan tai videon sisältävät mainokset ovat koko näytön videomainontaa, jossa mainostaja saa puhelimen näytön täysin käyttöönsä. Mainos ei siis näy muun sisällön rinnalla tai yläpuolella.
Edellä mainittujen moderointitapojen ohella Snapchattaajat voivat tehdä ilmoituksen yhteisön sääntöjä tai palveluehtoja loukkaavasta Snapista suoraan sovelluksessa tai käymällä tukisivustollamme.